Tehtävänkuvaus


sv. Arbetsbeskrivning

Työn sisällön ja vaativuuden määrittely.

Tehtäväkuvaus voi siis olla olemassa ilman henkilöä, esimerkiksi ennen henkilön palkkaamista.<p>Käytännössä usealla henkilöllä (heidän hoitamilla nimikkeillään) voi olla samansisältöiset tehtäväkuvaukset, mutta ne ovat kuitenkin omia instanssejaan, jolloin niitä voidaan ajan myötä yksilöidä.<p>Prosessi alkaa lähiesimiehen laatimalla luonnoksella, johon hän liittää tehtävän nimikkeen sekä sijoitusyksikön. Hän voi liittää tehtävänkuvauksen myös henkilön palvelussuhdejaksotietoon, jos sellainen on jo olemassa. Tämän jälkeen kyseinen työntekijä ja lähiesimies keskustelussa käyvät läpi tehtävänkuvauksen ja sen osana olevan vaativuusarvioinnin. Kummankin allekirjoituksen jälkeen tehtävän kuvaus menee ylemmille tahoille (yleensä tasot yksikön johtaja, arviointiryhmä ja työnantaja eli korkeakoulu) arvioitavaksi. Vaativuusarviointia voidaan muuttaa ylemmissä asteissa, mutta muilta osin työnantajan ja työntekijän yhdessä laatimaa kuvausta ei muuteta. Työnantaja päättää lopullisen arvioinnin, josta määräytyy tehtävän vaativuustaso. Jos kyseessä on uusi tehtävä tai uusi palvelussuhde, prosessi voi mennä läpi ilman työntekijän hyväksyntää. Tässä tapauksessa tehtävänkuvaus voidaan liittää vasta myöhemmin ”uuteen” henkilöön. Tässäkin tapauksessa on ensimmäisessä kehityskeskustelussa muutaman kuukauden kuluttua käytävä laatimisprosessi läpi ainakin, jos katsotaan tarpeelliseksi muuttaa tehtävänkuvausta.

Attribuutit

Yleiskuvaus(nvarchar(4000))

Ongelmanratkaisutaidot(nvarchar(4000))

Vuorovaikutustaidot(nvarchar(4000))

Vastuut(nvarchar(4000))

Valmiudet(nvarchar(4000))

Opetus/tutkimuspainotus(char)

Alkamispäivämäärä(date)
Yksittäisen tehtävänkuvauksen voimassaolojakson ensimmäinen päivämäärä.

Päättymispäivämäärä(date)
(sv. Slutdatum)
Yksittäisen tehtävänkuvauksen voimassaolojakson viimeinen päivämäärä.

Vakanssinumero(nvarchar(200))

Valittu kutsumenettelyllä(bit)